Syksy 2011

Laivaa odotellessa
Jouluinen keli
Tervetulokahvit
Lahjoitus luovutettiin lastenkodin käyttöön
Lastin purkua
Muistolahja Kurepesan lastenkodista

Presidentti toimitti klubin joulupaketit Valgaan

Edellisessä viikkokouksessa 13.12. kerätyt lahjoitukset ja pakatut lahjat lähtivät aamulaivalla 17.12. kohti Viroa, Valgaa ja lastenkoti Kurepesaa. Kuljettajana oli itse presidentti Tom Linden ja kartturina tuleva presidentti Kalle Pyöräniemi. Tallinnasta ajoamatka Valgaan on vajaat 250km. Keli oli jouluinen: pimeää sekä räntää ja vettä.

Paikalla odotti lastenkodin johtaja Marika Drenkhan. Keskustelussa hän valoitti toimintaa ja kertoi toiminna muutoksissta mitä hän oli päässyt toteuttamaan Viron itsenäistyttyä. Lopulta tapahtui virallinen lahjoituksen luovutus. Ylimääräisestä tavarasta ei ole pelkoa, koska Kurepesalla on tiiviit kontaktit alueen muihin tarvitsijoihin ja jos jotain on ylimääräistä, se löytää tiensä oikeaan osoitteeseen.

Lahjoituksen jälkeen kiersimme tilat. Lapset on jaettu kolmeen perheeseen. Toiminnasta on tehty hyvin kodin omaista ja lapsista huokui iloisuus. Samalla keskustelimme lastenkodin mahdollisista tarpeista, joita Kauniainen - Grankulla Rotary Club voisi omalta pieneltä osaltaan auttaa. 

Lastin purkamisen jälkeen käänsimme auton takaisin kohti Tallinnaa. Tallinassa olimme juuri ja juuri ennen puolta yötä.

***

Governor esittelee RI:n presidentin edustajan
Tilaisuus oli sekä lämminhenkinen että auringon porottaesssa myös kuuma, joten takit heitettiin pois.
Tauoilla käyty keskustelu on oleellinen osa piirikonfferenssia
Iltajuhla alkamassa
GSE vaihturit kuuntelemassa suomenkielistä kokousta
Vaihto-oppilaat vauhdissa
Josefa kättelemässä governoria
Birger ja GSE-ryhmä aloittamassa esitystään

Piirikonfferenssi Tammisaaressa 

Rotarypiiri 1420:n piirikonfferenssi pidettiin Tammisaaressa 1.-2.10.2011. Lauantain pakollisten jälkeen päästiin asiaan ja kultiin kolme erittäin korkeatasoista ja osin korkealentoistakin ohjelmaa teemalla pohjoismainen yhteistyö.

Illalla Governors Ball pidettiin Suomen hienoimmalla upseerikerholla Dragsvikissa. Iltajuhla oli upea ja tanssimusiikki soi aamutunneille asti.

Sunnuntain ohjelmassa oli aamulla hartaus hetki ja virallinen kokous. Voi vain ihailla, miten governor Mikael Kietz ammattitaidolla nuiji kokouksen läpi.

Havaintona päätetyltä tilikaudelta pidettiin yllättäen, että governorin valinta Helsingin ulkopuolelta pienentää kuluja! Tammisaarelaiset järjestivät toimivan PETS'n ja konfferenssin oleellisesti halvemmalla kuin vastaavat Helsingissä tai Espoossa. Tämän takia piirin rahastoon oli siirrettävissä poikkeuksellisen paljon varoja klubien haettavaksi erilaisiin projekteihin.

Iltapäivällä esiintyivät vaihto-oppilaat, mukana tietysti oma Josefamme. Heidän jälkeensä vuorossa olivat GSE-vaihturit Ohio'sta. Hugh Gregory edusti RI:n presidentiä Kalyan Banerjeeta ja hänen virallinen puheensa oli sekä koskettava että hauska. 

Kiitos Mikael, Peter ja muut esimerkillisesti järjestetystä konfferenssista.

 

***

 

Viikkokokoua ja nuorisoilta 13.9.2011

 

Paikalla oli runsaasti partiosta ja rotarien nuorisovaihdosta kiinnostunutta nuorisoa. Kieli ei ollut osallistumisen este tässä joukossa. Keskustelua käytiin innokkaasti suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja taisipa joukossa vilahtaa muutama espanjankielinen sana, kun pohdittiin nuorisovaihdon tai paremminkin -vaihtarin haasteita, toivoita ja kokemuksia.

Paikalla olivat Josefa Espana Chilestä keromassa kuvien kera nuorisovaihtarin alkukokemuksista ja vastaavasti Katariina Knuuttila kertomassa kuvin ja sanoin partiolaisten suurleiristä Jamboree 2011 Ruotsissa.

Tilaisuudessa Josefa luovutti klubinsa viirit presidentti Tom Lindenille.

Viikkokokous  30.8.2011

 

Past president Markus Lindström kertoi purjehdusharrastuksestaan ja osallistumisestaan Suomenlahdella purjehdittaviin avomerikisoihin mm. Volvo-Suursaari Race ja Helsinki - Tallinna Race.

Rapujuhlat Piilossa 5.8.2011

 

Juhlien isäntäparille Pirkko ja Martti Kiikalle suurkiitokset onnistuneesta illasta!

Isäntä Martti Kiikka